Kuudes päivä katastrofin jälkeen. Muuan raamattupiiri

18.3.2011

Eilen satoi lunta suurin hiutalein. Miten kylmä lieneekään ollut ihmisillä Toohokun pakolaiskeskuksissa? 400000 ihmistä – yhtä paljon kuin Suomen evakoita sodan jälkeen – ja heidät pitäisi huoltaa tiettömien taivalten taakse. Sieltä on nyt öljy ja bensa lopussa koko alueelta. 14 vanhusta on jo kuollut noissa oloissa, luki lehdessä tänä aamuna.

Pidimme eilen eräässä kotikokouksessa raamiksen Luukkaan 21 luvusta: mitä Jeesus opettaa maailmanlopun ennusmerkeistä.

7. Jotkut kysyivät: "Opettaja, milloin tämä kaikki tapahtuu? Mikä on merkkinä siitä, että se aika on tulossa?”(…) 9."Kun kuulette sodista ja levottomuuksista, älkää hätääntykö. Näin täytyy ensin käydä, mutta loppu ei tule vielä silloin." 10. Ja hän jatkoi: "Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, 11. ja joka puolella on suuria maanjäristyksiä, nälänhätää ja ruttotauteja. Kauhistuttavia asioita tapahtuu, ja taivaalla näkyy suuria ennusmerkkejä. (…) 25. Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. 26. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. 27. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. 28. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."

Keskustelimme siitä, miten voisimme nostaa päämme pystyyn tällaisten katastrofien jälkeen? Siten, että kaikki nämä kauheat asiat ovat jonkin tulevan hyvän ennusmerkkejä: nimittäin sen että Jeesus tulee takaisin, ahdistuksemme loppuvat ja saamme nähdä rakkaan Ystävämme kasvoista kasvoihin. Olimme kaikki sitä mieltä, että Jeesuksen paluusta puhutaan aivan liian vähän luterilaisissa kirkoissamme.

                      Rukoilimme Japanin puolesta: kärsivien, kodeistaan paenneiden, omaisensa menettäneiden ihmisten puolesta ja atomivoimalan puolesta, että katastrofi saataisiin estetyksi. Rukoilimme myös, ettei lähettejä komennettaisi lähtemään pois maasta. Kaikki piiriläiset olivat sitä mieltä, että tilanne olisi ihan kauhea, jos jonkin kirkon ovella lukisi ensi pyhänä näin: ”Jumalanpalvelus peruutettu. Pastori palannut Suomeen.”

”Juuri nythän täällä tarvitaan kaikkein eniten kristillistä todistusta. Fukushima on eri asia, mutta täällä Länsi-Japanissa ei tilanne ole ollenkaan vaarallinen. Miksi siis lähteä tässä vaiheessa?” he ihmettelivät. Ja vielä: ”Meillä japanilaisilla ei ole paikkaa, mihin paeta. Meidän on pysyttävä täällä, tapahtui mitä tapahtui.”

                      Kerroin, että Fukushimassa, 40 km päässä atomivoimalasta, asuu norjalainen lähetti, japanilaisen papin vaimo. Hän on ilmoittanut kotimaahansa, että heidän kirkkonsa ovet on avattu kärsiville ihmisille – he eivät lähde sieltä minnekään.

                      Euroopassa lietsotaan paniikkimielialaa. Nauroimme kuorossa, kun kerroin, että eräästä Suomen kaupungista ovat joditabletit loppuneet, kun asukkaat pelkäävät Fukushiman reaktoreiden räjähdystä. Kyllä meitä huvittivat myös saamani sähköpostit, joissa lukee: ”Älä lähde enää ulos! On kai sinulla tarpeeksi säilykepurkkeja varastossa?”

                      Kohta soitti oppilaani raamattukoulusta ja kysyi, palaanko minä Suomeen, kuten heidän kirkkokuntansa norjalaiset lähetit ovat tehneet. Vastasin kieltävästi. Oppilaani ilahtui: sittenhän nuorten kevätleiri voidaan pitää suunnitellusti. Minä olen nimittäin pääpuhuja tuolla leirillä.

                      Eivätkö nuo nuoret tarvitse juuri nyt sitä lohdutusta, minkä Jumalan Sana voi heille antaa? Eivätkö minun raamattukoululaiseni sitä tarvitse? Me olemme rukoilleet herätystä tähän maahan vuosikymmeniä. Juuri nyt on japanilaisille annettu kuuntelevat korvat. Heiltä on hävinnyt pohja jalkojen alta. He eivät voi luottaa enää mihinkään.

Tämä on ihan toinen tilanne kuin Koben maanjäristyksen jälkeen. Tilanne on sama kuin sodan päätyttyä ja keisarin julistettua radiossa, ettei hän ole jumala. Se oli Japanin etsikkoaika. Nyt on ehkä viimeinen etsikkoaika ennen Jeesuksen paluuta. On traagista, jos lähetit pakotetaan lähtemään täältä juuri nyt. Lähtekööt ne, jotka haluavat lähteä, mutta mielestäni lähetysjärjestöjen ei pitäisi pakottaa ketään tässä tilanteessa.

Mailis